Johanna Debreczeni, Aika sulkee ympyrän, CDS

Johanna Debreczeni – taidokas laulaja ja musiikin monitaitaja julkaisee uuden singlen tulevalta albumiltaan. Kappale on kaunis Aika sulkee ympyrän.
Säv & sov. Pertti Jalonen, san. Lasse Wikman. kust. Albatrossi Kustannus Oy
www.johannad.fi

30.3.2012

HEIKKI KOSKELO VOITTI PAIKALLISRADIOIDEN KUUKAUDEN LEVY -ÄÄNESTYKSEN

Heikki Koskelo | Aamuun on aikaaHeikki Koskelo on voittanut paikallisradioiden helmikuun 2012 Kuukauden Levy -äänestyksen esikoisalbumillaan Aamuun on aikaa. Kajaanilainen Heikki Koskelo oli viime kesän Tangomarkkinoiden laulukisan miehistä parhain sijoittuen tiukassa kilpailussa kakkoseksi. Aamuun on aikaa -albumi julkaistiin 15.2.2012.

Tangofinalisti Heikki Koskelo pääsee esikoislevyllään näyttämään laulajan ja tulkitsijan taitoja. Hän on päässyt myös vaikuttamaan kokonaisuuteen. Yhteistyö alan gurujen kanssa on ollut hedelmällistä ja leppoisaa. Levyllä on useita potentiaalisia radiohittejä.

Tangomenestyksen myötä Heikki on luopunut ajoneuvoasentajan töistään ja panostaa täysillä musiikkiuraan perheensä tuella.

Mies on ollut nuorempana SM-tason juoksija ja edelleen aktiivinen liikkuja. Heikin spesiaali on runonlaulanta, jota hän on harrastanut jo pitkään.

Heikki Koskelo keikkailee Taivaankaari-yhtyeensä kanssa. Hänet nähdään myös ensi kesän Tangomarkkinoilla esiintyjänä, mutta ei kilpailijana.

Hänet äänestettiin myös kakkoseksi Vuoden kainuulaisen valinnassa, kun voiton vei Kaisa Mäkäräinen.

Tässä musiikkitoimittajien kehuja suosikilleen:

HEIKKI KOSKELO
– Todella loistava kokonaisuus sellainen suomalaista perusmusiikkia, jota meidän kaikkien kelpaa kuunnella. Heikin levyllä jokainen raita on kuunneltavaa ja ennen kaikkea tanssittavaa musiikkia. Hieno kokonaisuus, nostan hattuani ja korkealle. Lasse Finska / Lomaradio
– Kattava kokonaisuus, tyylikäs sekoitus uutta ja vanhaa musiikkia. Huipputekijätiimin kädenjälki kuuluu levyllä, ja Heikin mahtava ääni pääsee oikeuksiinsa monipuolisissa kappaleissa, joista jokainen varmasti löytää mieleisensä niin kuunteluun kuin tanssilattiallekin. Päivi Karppinen / Radio Kajaus
– Ihan toimiva sekoitus uutta ja vanhaa. Jyrki Hakanen / Radio Sun
– Sympaattinen solisti, viime kesän tangomiehistä parhain. Monipuolinen biisivalikoima laajan yleisön makuun. Perinnetietoisesta kokonaisuudesta täydet pisteet. Pentti Teräväinen / Radio Musa Tampere

HEIKKI KOSKELO
Aamuun on aikaa
01  Harmaa Taunus
02  Huomenna kaikki on paremmin
03  Aamuun on aikaa
04  Sä oot siinä
05  Tyttö metsässä
06  Nälkämaan twist
07  Petra
08  Tango Las Vegas
09  Kertokaa se hänelle
10  Tähdet taotaan
11  Sinä soudat pois
12 Hopeinen kuu

Tuotanto: Suomen Mediamusiikki / Sony Music Entertainment Finland
Jakelu: AXR Music

www.heikkikoskelo.fifacebook.com/HeikkiKoskeloOfficial

6.3.2012

Heikki Koskelo – Aamuun on aikaa

Heikki Koskelo | Aamuun on aikaa

Tanssikansan omakseen ottaman Heikki Koskelon esikoisalbumi nimeltään Aamuun on aikaa, julkaistaan 15.2.2012.
Heikki Koskelo on lyhyessä ajassa noussut iskelmäkansan suosioon sijoituttuaan toiseksi viime kesän Tangomarkkinoilla. Vain pisteen päähän Tangomarkkinat-voitosta jäänyt ja ennakkosuosikin viittaa harteillaan kantanut Heikki Koskelo miettii osallistumistaan kilpailuun nyt puolen vuoden jälkeen seuraavasti:

– Vaikka aluksi niukka tappio hieman harmitti, niin kaikki kääntyi muutamassa päivässä kuitekin hyvin päin. Keikkoja on tullut huimasti lisää, ja mikä parasta, sain levytyssopimuksen. Ja pianhan se nähdään, minkälainen levy siitä tuli. Olen päässyt kokeilemaan taitojani erilaisille estradeille, myös konserttilavoille. Sain siis juuri sen, mitä kilpailulta lähdin hakemaan! Kisaan osaa ottaminen ja siinä menestyminen oli minulle kasvun paikka.

– Jännä on ollut huomata, että kesän jälkeen kaikki asiat suorastaan tulvivat sisälle ikkunoista ja ovista. Tuli paljon uutta tälläiselle aiemmin satunnaisesti keikkailleelle laulajalle. Olen joutunut toteamaan, että tämä laulajan ammatti on kyllä 24/7 -työtä. Niin paljon on erilaisia asioita, joita joutuu keikkojen välissä hoitamaan, mm. treenejä, studiota, haastatteluja. Erilaisia kontakteja on syntynyt moniin useisiin tahoihin ja ihmisiin.

– Omia suosikkejani tulevalta albumilta ovat ns. rauhoittavat kappaleet Sä oot siinä ja iki-ihana cover Kertokaa se hänelle. Levyllä on myös tango: Sinä soudat pois on aivan uusi tango ja se on Simo Kohon ja Kikka Laitisen käsialaa.

Albumilta on julkaistu ennakkosingleinä vauhdikas iskelmä Huomenna kaikki on paremmin ja tunteisiin vetoava, hidas kappale Sä oot siinä.

 

Heikki listasuosikit radiohaastattelussa: linkki

 

14.2.2012

Eija Kantolalta albumi maaliskuussa, ennakkosinglenä kuullaan Antero ja Paha-Anne

Eija Kantola julkaisee uuden albumin maaliskuussa 2012Eija Kantola - Antero ja Paha-Anne - AXR Music Oy - http://axr.fi– ennakkosinglenä julkaistaan nyt ”Antero ja Paha-Anne”

Eijan uusi Antero ja Paha-Anne -single on ennakkolohkaisu maaliskuun 14. päivä ilmestyvältä Peili-nimiseltä cd:ltä. Tulevalta albumilta on ennakkoon lohkaistu jo mm. kappaleet Sano, Kosketus.

”Antero ja Paha-Anne -kappaleen aihe on mielestäni hyvin ajankohtainen, kun ihmiset etsivät nykyään paljon seuraa erilaisten ilmoitusten perusteella. Toiset löytävät sitä kautta ihan oikean rakkauden, toiset eivät. Antero kuuluu valitettavasti tähän jälkimmäiseen ryhmään”, kertoo Eija.

Nyt julkaistavalla singlellä Eijaa säestää Ramona Korjus Quartet, jossa mukana mm. legendaarinen jazzrumpali Anssi Nykänen sekä mm. Irlannissa jatsin saloihin tutustunut kitaravirtuoosi Vesa Anttila.

Huikean lisän tähän kvartettiin tuo suomijatsin grand old man, klarinetisti Pentti Lasanen, jonka tyylipuhdas taiturointi vie tämän onnettoman
treffitarinan aivan uusiin ulottuvuuksiin.

Kappaleen lauluosuuksista huomaa Eijan olevan enemmän kuin kotonaan tällaisen materiaalin parissa, niinpä tulevalla Peili-levyllä tullaankin kuulemaan lisää tätä ”oikeiden” soittimien akustista ilakointia.

Kappaleen sovituksesta vastaa kvartetin perustaja Ramona Korjus, joka nuoresta iästään huolimatta on sisäistänyt jatsahtavan iskelmätyylin erinomaisesti.

Antero ja Paha-Anne -kappaleen on säveltänyt Mika Toivanen ja sanoittanut Mika Toivanen ja Ilkka Vainio. Kappaletta voi fiilistellä vaikka iTunesista.

Eija keikkailee tiiviisti Omega-orkesterinsa kanssa ja kevään 2012 aikana on luvassa mm. useita keikkaputkia Itämeren eri laivoilla.

Tuotanto: AXR Music Oy – Suomen Mediamusiikki Oy

www.axr.fi – www.mediamusiikki.fi – www.auraviihde.fi –www.eijakantola.net

30.1.2012

Mervi Koponen listaykkösenä ja ehdolla Iskelmän vuosiäänestyksessä!!

Mervi Koponen aloittaa vuoden 2012 Radio Suomen listaykkösenä! Mervi Koposen Sinulla on toinen -singlelohkaisu soi paalupaikalla Radio Suomen soitetuimmat -listalla vkolla 52 /2011. Katso lista >>
Kappale on Mervin syksyllä 2011 julkaistulta esikoisalbumilta Jotain suurempaa.

Hallitseva Tangokuningatar Mervi Koponen on myös ehdolla Vuoden 2011 Tamperelaiseksi yleisöäänestyksessä. Lue lisää >>

Hallitseva Tangokuningatar Mervi on ehdollaRadio Iskelmän vuosiäänestyksessä kolmessa eri sarjassa: Vuoden tulokas, Vuoden naisartisti ja Vuoden albumi! Lisää >>

Katso myös Mervin uusimmat kuulumiset nettisivuiltaan: 

www.mervikoponen.fi

 

13.1.2012

Kuningattarelta kauan odotettu uusi joululevy. Levy  huokuu rauhallista joulun tunnelmaa, joka on loihdittu paljolti akustisella pohjavireellä.  Huomattava osa levyn kappaleista on kaivattuja uusia joululauluja. Tuttuja jouluklassikkoita levyllä edustavat mm. koskettava Ensimmäinen joulu sekä riemukas Kulkuset.  Arjan albumin kanssa samanniminen joulukonserttikiertue starttaa 1. joulukuuta. Lisätietoja: www.arjakoriseva.fi

 

 

 

 

 

 
01. Tuhat kynttilää
02. Taivas sylissäni
03. Joulusauna
04. Annan valon voittaa
05. Ole mulle ensilumi
06. Ensimmäinen joulu
07. Kulkuset
08. Vaikka maa on musta
09. Kuulen taivaan tiukujen soivan
10. Joku tuolla ylhäällä
11. Rakkaudesta jouluun
12. Joulun tuntu

19.12.2011

Mediamusiikki toivotta asiakkaille, artisteille ja yhteistyökumppaneille Parasta Mahdollista Joulua ja menestystä alkavalle vuodelle.

Joulutervehdyksiin varatuilla varoilla muistamme tänäkin Jouluna vähävaraisia perheitä.

19.12.2011

Heikki Koskelon esikoisalbumi julkaistaan helmikuussa

Heikki Koskelo, Tangomarkkinoiden 2011 -laulukilpailun kakkonen ja yleisön suosikki on ollut syksyllä levytysstudiossa ja valmistumassa on ensimmäinen oma pitkäsoitto. Albumin nimenä on tunteikkaasti Aamuun on aikaa. Esikoisalbumi on kaupoissa Ystävänpäivä-viikolla ke 15.2.2012. 

Syksyllä 2011 Heikki julkaisi hieman yllättävän radiosinglen. Valtaiskelmämusiikista poikkeavassa Sä oot siinä -kappaleessa Heikki halusi tuoda esiin osaamisensa tunteiden vahvana tulkkina. Kappaleen sanoituspuolella debytoi juontajana ja radiotoimittajanakin tunnettu Piia Koriseva ja sävellyksen ja sovituksen kappaleeseen teki Pertti Jalonen. Pertin osaamista kuullaan tulevalla albumilla myös enemmän. Sanoituspuolella näkyy vahvasti mm. suuren kynäilijän Ilkka Vainon kädenjälki.

– Vielä ensi viikolla mennään studioon laulamaan viimeisiä lauluja. Albumilla tulee olemaan paljon uutta musiikkia, mutta myös muutamia covereita. Mun omaksi suosikiksi on noussut juuri tuo sinkkukappale Sä oot siinä. Tuosta kappaleesta ei saa kuitenkaan vetää johtopäätöstä, että tulossa olisi jotenkin pelkkää rauhallista musiikkia sisältävä levy, sillä luvassa on myös vauhdikasta iskelmää. Tammikuussa kuulette siitä esimerkin sinkun muodossa, valottaa Heikki tulevasta.

Heikki Koskelo, Aamuun on aikaa, CD (julk. 15.2.2012)

• Katso Heikin keikkakalenteri: www.heikkikoskelo.fi
• Kuuntele ennakkoon lohkaistu single Sä oot siinä Youtubessa >>
• Heikki Facebookissa >>

16.12.2011

Mervi Koposelta uusi single – jouluksi töihin laivalle

Tangokuningatar 2011 Mervi Koponen julkaisee uuden, ennenkuulemattoman singlen, Sinulla on toinen (radioedit). Kappaleen löytyy alkupräisessä asussaan syyskuun lopulla julkaistulta Mervin esikoisalbumilta Jotain suurempaa, mutta nyt kappale on saanut uuden sovituksen. Kappaleen on säveltänyt Jonne Aaron ja sanoittajana onVexi Salmi.
Kappaleen voi kuunnella Mervin Facebook -sivuilla! Säv: Jonne Aaron, San: Vexi Salmi, Sov: Jyri Sariola, Petri Ikkelä
Warner/Chappel Music Finland
p & c  2011 Sony Music Entertainment Finland Oy & Suomen Mediamusiikki

MERVI VIETTÄÄ KOKO JOULUN TYÖN MERKEISSÄ

Mervi Koponen valmistautuu jouluun, mutta millaiseen jouluun? ”Tämän vuoden joulu tulee olemaan todella erilainen, sillä vietän joulun keikkaillen.”

Mervi starttaa jouluaattona Silja Europalle ja risteilee Itämerellä koko joulun ajan aina 29.12. asti. Hän itse kertoo tulevasta joulun vietosta seuraavaa: ”Joulu on ollut mulle aina kovin tärkeä juhla vuodesta. Se liittää perheen yhteen hyvän ruuan ja seuraleikkien muodossa. Parhaimmat muistot eivät ole lapsuudessa vaan tässä päivässä. Ennen joulua tulee käärittyä erikokoisia nykeröitä lahjapaketteihin ja lahjanarut kiristellään kikkaralle tottakai…jo ajatus siitä, mitä lahja saajalleen tuo, saa hymyn huulille ja sydämen hypähtämään ilosta. Antamisessa on taikaa.”

”Ennen en olisi luopunut tuosta perheen yhteisestä juhlasta millään hinnalla. Olen aina pyytänyt joulunpyhät vapaaksi jotta pääsisin yhdessä tunnelmoimaan joulun taiasta, mutta tänä vuonna tuo kaikki kokee mullistuksen. Teen historiaa jo siinä, että en kaipaa vapaata. Voiton myötä työrintama aukeni silmieni eteen silmänräpäyksessä. Tiesin jo finaalissa että voittaja viettää joulun laivalla töissä, eikä se silloinkaan tuntunut yhtään hullummalta ajatukselta. Päinvastoin!”

”Jännitän joulun aikaa kuten lapsena, sillä olen kuullut laivan joulusta nii…in paljon. Siellä on kuulemma todellista joulun tunnetta. Pöydät notkuu joulun herkkuja, henkilökunta on virittäytynyt joulun tunnelmaan, ja paikalle saapuu kuulemma ihan oikea joulupukkikin. Uskon että koen tuon joulun ihmeen tänä vuonna myös työssä. Minua on kehoitettu käymään myös Riikan kaduilla, sillä siellä on viritetty jouluvaloin ja soihduin kaupunki joulun aikaan. Sehän pitää nähdä ehottomasti!”

MERVI TV:SSÄ

TV:ssä Mervin voi nähdä Akselin hauskat ateriat -ohjelmassa jouluaattona 24.12. klo 14 (TV5), jossa Mervi kokkailee ystäviensä Marko Maunukselan ja Kaija Lustilan kanssa. Mervi myös piipahtaa TV2:n Tartu Mikkiin -joululähetyksessä 23.12. (uusinta 24.4.), jossa hän laulaa karaokeklipissä jouluntunnelmissa.

facebook.com/mervikoponen

www.mervikoponen.fi

14.12.2011

Tommi Soidinmäki – Yöhön valkoiseen

Joululevy (EP) on jo monen vuoden ajan ollut yksi haave, niin itselläni kuin yleisöllenikin. Olen jo useamman vuoden ajan saanut tehdä näitä joulukonserttikiertueita eri kokoonpanojen kanssa, ja näistä konserteista onkin tullut yksi tärkeä osa joka vuotista keikkavuottani. Eri konserttiprojektit ovat aina olleet minulle artistina tärkeitä, ja tulevaisuudessa niitä haluankin enemmän ja enemmän tehdä muun keikkailun ohella.

 

Levylle kootut kappaleet ovat uudempia joululauluja. Vuonna 2005 sain levyttää (säveltäjä) Mika Toivasen ja (sanoittaja) Jorma Toiviaisen kappaleen Eksyneet. Se oli ensimmäinen joulusingleni, joka tietenkin löysi tiensä tälle EP:lle. Viime vuonna levytin toisen singleni Yöhön valkoiseen, josta tuli tämän levyn nimikkoraita. Se on myös uusi joululaulu, joka kunnioittaa vanhoja perinteisiä joululaulujamme tunnelmaltaan. Kappaleen takaa löytyvät Petri Somer ja Lasse Wikman.

 

Jo parin viime vuoden ajan konserttiohjelmistossani on ollut myös seuraavat kappaleet Joulu yksinäistä lohduttaa, Toive ja Taivas sylissäni. Yleisön pyynnöstä ja omasta mieltymyksestäni kappaleisiin, nämä edellä mainitut (laulut) ovat saaneet myös oman paikkansa tällä uudella levylläni. Kaikki edellä mainitut laulut eivät välttämättä ole edes entuudestaan tuttuja kuulijoille, ja siksi senkin takia halusin ottaa vähän tuoreempia kappaleita mukaan. On aika saada myös uusia jouluklassikkoja vanhojen rinnalle kirkkoihin ja konserttisaleihin.

 

Tänä vuonna lähden yhteiskiertueelle lahjakkaan laulajan Jenna Bågebergin kanssa. Teimme vuonna 2007 duettosinglen Oi, juhla juhlien, jonka pohjalta lähdimme ideoimaan yhteistyötä joulukonserttien merkeissä. Kierrämme seitsemän paikkakuntaa ja kaupunkia Oulusta Helsinkiin. On äärettömän mukava tehdä yhteistyötä juuri Jennan kanssa. Olemme ohjelmistosta ja konsertin luomisesta olleet täysin samoilla aaltopituuksilla. Luonnollisesti halusin myös tämän Oi, juhla juhlien levylle mukaan.

 

Toivottavasti näistä joululauluista saataisiin uusia joulun klassikkoja, ja tunnelmaa jokaisen perheen kotiin joulun aikaan.

 

Tervetuloa konsertteihin ja hyvää loppu vuotta kaikille!

21.11.2011