Eija Kantolalta albumi maaliskuussa, ennakkosinglenä kuullaan Antero ja Paha-Anne

Eija Kantola julkaisee uuden albumin maaliskuussa 2012Eija Kantola - Antero ja Paha-Anne - AXR Music Oy - http://axr.fi– ennakkosinglenä julkaistaan nyt ”Antero ja Paha-Anne”

Eijan uusi Antero ja Paha-Anne -single on ennakkolohkaisu maaliskuun 14. päivä ilmestyvältä Peili-nimiseltä cd:ltä. Tulevalta albumilta on ennakkoon lohkaistu jo mm. kappaleet Sano, Kosketus.

”Antero ja Paha-Anne -kappaleen aihe on mielestäni hyvin ajankohtainen, kun ihmiset etsivät nykyään paljon seuraa erilaisten ilmoitusten perusteella. Toiset löytävät sitä kautta ihan oikean rakkauden, toiset eivät. Antero kuuluu valitettavasti tähän jälkimmäiseen ryhmään”, kertoo Eija.

Nyt julkaistavalla singlellä Eijaa säestää Ramona Korjus Quartet, jossa mukana mm. legendaarinen jazzrumpali Anssi Nykänen sekä mm. Irlannissa jatsin saloihin tutustunut kitaravirtuoosi Vesa Anttila.

Huikean lisän tähän kvartettiin tuo suomijatsin grand old man, klarinetisti Pentti Lasanen, jonka tyylipuhdas taiturointi vie tämän onnettoman
treffitarinan aivan uusiin ulottuvuuksiin.

Kappaleen lauluosuuksista huomaa Eijan olevan enemmän kuin kotonaan tällaisen materiaalin parissa, niinpä tulevalla Peili-levyllä tullaankin kuulemaan lisää tätä ”oikeiden” soittimien akustista ilakointia.

Kappaleen sovituksesta vastaa kvartetin perustaja Ramona Korjus, joka nuoresta iästään huolimatta on sisäistänyt jatsahtavan iskelmätyylin erinomaisesti.

Antero ja Paha-Anne -kappaleen on säveltänyt Mika Toivanen ja sanoittanut Mika Toivanen ja Ilkka Vainio. Kappaletta voi fiilistellä vaikka iTunesista.

Eija keikkailee tiiviisti Omega-orkesterinsa kanssa ja kevään 2012 aikana on luvassa mm. useita keikkaputkia Itämeren eri laivoilla.

Tuotanto: AXR Music Oy – Suomen Mediamusiikki Oy

www.axr.fi – www.mediamusiikki.fi – www.auraviihde.fi –www.eijakantola.net

30.1.2012

Ei kommentointimahdollisuutta.