HEIKKI KOSKELO VOITTI PAIKALLISRADIOIDEN KUUKAUDEN LEVY -ÄÄNESTYKSEN

Heikki Koskelo | Aamuun on aikaaHeikki Koskelo on voittanut paikallisradioiden helmikuun 2012 Kuukauden Levy -äänestyksen esikoisalbumillaan Aamuun on aikaa. Kajaanilainen Heikki Koskelo oli viime kesän Tangomarkkinoiden laulukisan miehistä parhain sijoittuen tiukassa kilpailussa kakkoseksi. Aamuun on aikaa -albumi julkaistiin 15.2.2012.

Tangofinalisti Heikki Koskelo pääsee esikoislevyllään näyttämään laulajan ja tulkitsijan taitoja. Hän on päässyt myös vaikuttamaan kokonaisuuteen. Yhteistyö alan gurujen kanssa on ollut hedelmällistä ja leppoisaa. Levyllä on useita potentiaalisia radiohittejä.

Tangomenestyksen myötä Heikki on luopunut ajoneuvoasentajan töistään ja panostaa täysillä musiikkiuraan perheensä tuella.

Mies on ollut nuorempana SM-tason juoksija ja edelleen aktiivinen liikkuja. Heikin spesiaali on runonlaulanta, jota hän on harrastanut jo pitkään.

Heikki Koskelo keikkailee Taivaankaari-yhtyeensä kanssa. Hänet nähdään myös ensi kesän Tangomarkkinoilla esiintyjänä, mutta ei kilpailijana.

Hänet äänestettiin myös kakkoseksi Vuoden kainuulaisen valinnassa, kun voiton vei Kaisa Mäkäräinen.

Tässä musiikkitoimittajien kehuja suosikilleen:

HEIKKI KOSKELO
– Todella loistava kokonaisuus sellainen suomalaista perusmusiikkia, jota meidän kaikkien kelpaa kuunnella. Heikin levyllä jokainen raita on kuunneltavaa ja ennen kaikkea tanssittavaa musiikkia. Hieno kokonaisuus, nostan hattuani ja korkealle. Lasse Finska / Lomaradio
– Kattava kokonaisuus, tyylikäs sekoitus uutta ja vanhaa musiikkia. Huipputekijätiimin kädenjälki kuuluu levyllä, ja Heikin mahtava ääni pääsee oikeuksiinsa monipuolisissa kappaleissa, joista jokainen varmasti löytää mieleisensä niin kuunteluun kuin tanssilattiallekin. Päivi Karppinen / Radio Kajaus
– Ihan toimiva sekoitus uutta ja vanhaa. Jyrki Hakanen / Radio Sun
– Sympaattinen solisti, viime kesän tangomiehistä parhain. Monipuolinen biisivalikoima laajan yleisön makuun. Perinnetietoisesta kokonaisuudesta täydet pisteet. Pentti Teräväinen / Radio Musa Tampere

HEIKKI KOSKELO
Aamuun on aikaa
01  Harmaa Taunus
02  Huomenna kaikki on paremmin
03  Aamuun on aikaa
04  Sä oot siinä
05  Tyttö metsässä
06  Nälkämaan twist
07  Petra
08  Tango Las Vegas
09  Kertokaa se hänelle
10  Tähdet taotaan
11  Sinä soudat pois
12 Hopeinen kuu

Tuotanto: Suomen Mediamusiikki / Sony Music Entertainment Finland
Jakelu: AXR Music

www.heikkikoskelo.fifacebook.com/HeikkiKoskeloOfficial

6.3.2012

Ei kommentointimahdollisuutta.