MARKO MAUNUKSELA JOULULAULUKILPAILUN FINAALIKOLMIKKOON

Joulukonserttikiertueen sunnuntaina 2. joulukuuta aloittava

MARKO MAUNUKSELA JOULULAULUKILPAILUN FINAALIKOLMIKKOON

Itsenäisyyspäivänä Markoa kuullaan Muistojen polulla

Marko Maunuksela on selviytynyt Jouluradion joululaulukilpailun finaalikolmikkoon kappaleella Jouluiltana. Kappaleen on säveltänyt Kai Jämsä ja sanoituksesta vastaa Sana Mustonen. Joululaulukilpailun voittajan valitsevat Jouluradion kuuntelijat. Kilpailuäänestys tapahtuu verkkosivullajouluradio.fi. Äänestysaika alkaa 2. joulukuuta ja päättyy 12. joulukuuta. Finalistikappaleet esitellään myös haastatteluiden kera Jouluradion erikoislähetyksessä sunnuntaina 2.12. klo 18 alkaen. Kilpailun voittaja julkaistaan Suomen Lähetysseuran Kauneimpien joululaulujen megakonsertissa Hartwall Areenalla perjantaina 14.12.2012.
Lisää Jouluradio Facecbookista: >>

– Ihan huikea tunne! Meillä oli kyllä tekijätiimin kanssa vahva tunne, kun saimme kappaleen valmiiksi, että nyt on kaikki palaset kohdallaan, mutta kyllä tällainen uutinen pääsi yllättämään. Upeaa päästä esittämään tätä uutta kappaletta heti tuoreeltaan omalla joulukiertueella. Toivotaan, että yleisökin ottaa tämän joulu-uutuuden omakseen. Tämä laulu on samalla myös pieni kunnianosoitus sotiemme veteraaneja kohtaan, kertoo Marko.

JouluKirkossa-konserttikiertue alkaa 2. joulukuuta

Markon ja hänen Fantasia-orkesterinsa JouluKirkossa-joulukonserttikiertue kiertää joulukuussa 2012 kymmenellä paikkakunnalla. Kiertueella kuullaan myös Jouluradion joululaulukilpailussa mukana oleva Jouluiltana-kappale.
– Olen valinnut konserttipaikoiksi tunnelmaltaan lämminhenkisiä ja intiimejä kirkkoja, paikkoja, joissa yleensä kiertuemuotoisia konsertteja ei nähdä, kertoo Marko.

Konserttipaikat:
su 2.12. Lohtaja, Lohtajan kirkko
ma 3.12. Oulu, Kastellin kirkko
ke 5.12. Seinäjoki, Kitinojan kirkko
pe 7.12. Pirkkala, Vanha kirkko
ma 10.12. Riihimäki, Varuskuntakirkko
ti 11.12. Lahti, Salpausselän kirkko
ke 12.12. Säkylän kirkko
ma 17.12. Ilmajoki, Ilmajoen kirkko
ti 18.12. Vimpeli, Vimpelin kirkko
ke 19.12. Somero, Someron kirkko
Konsertit alkavat klo 19.
(Ennakko Lippupiste)

Marko Muistojen polku -konserteissa

Itsenäisyyspäivänä 6.12.2012 klo 15.00 Markoa voi kuunnella Yle Radio Suomen aalloilla Muistojen polku -konsertin isäntänä ja duetoimassa Natalil Lintalan kanssa. Muistojen polku -taltiointi nähdään myös Yle TV1:ssä Uudenvuoden aattona 31.12.2012 klo 21.00. Muistojen polku -Suurkonsertti on talitioitu viime kesänä Seinäjoen Tangomarkkinoilta.

Marko Maunuksela muistetaan vuoden 2010 Tangokuninkaana. Häneltä on julkaistu kaksi albumia: Uuteen valoon (2010) ja Kaunista ja hyvää (2012). Lisäksi Maunuksela on vieraillut useilla muilla äänitteillä.

Pressikuvat ja lisätietoa Markosta: www.auraviihde.fi/maunuksela

30.11.2012

Ei kommentointimahdollisuutta.