Varjokuva : Monta polkua

Tanssikansan suosioon sukeltanut Varjokuva on taitavasti sulattanut yhteen iskelmä-, tanssi- ja rautalankamusiikin. Heidän soundinsa kulkee pitkin ajattomia polkuja, joissa hienosti sekoitetaan mennyt aika tämän päivän mausteilla.

Monta polkua
ilmentää loistavasti orkesterin omaa, persoonallista ja vahvaa tyylisuuntaa. Odotettu kolmas pitkäsoitto sisältää 12 helmeä nostalgianälkään – jotain uutta, jotain vanhaa ja jotain lainattua.

Näillä poluilla todistetaan helposti suosion salaisuus. Tanssilavojen ja huvipaikkojen yleisö on saanut vastauksen toiveisiinsa, joista esimerkkinä voidaan mainita Tanssit talolla.
Ennakkosoitossa ollut laulu on kiilaillut soittolistojen kärkeen ja pysynyt siellä jo kuukausia. Ja menestys jatkuu.

Musiikin monitoimimiehinä oskesteri on sovittanut kaikki levyn kappaleet ja orkesterin liiderin Kyösti Mäkimattilan kynänjälki soi kolmella raidalla (Enää rakastua aio en, Jos teeskentelet vain ja Ota takaisin).

Levyn viimeisenä kappaleena on Vanha rokkistara, jossa vierailee näyttelijä, laulaja ja sanoittaja Tapio Liinoja.

Tunnelmaa huokuvan uutuuden julkaisuajankohta on loistavasti kesän kynnyksellä, jolloin ilmassa tuoksuu Valkoiset Kielot, Iltaisin korviin kantautuu Tanssilaulu ja aina on jossain Tanssit talolla.

Varjokuva viihdyttää pettämättömällä tyylillään, jossa päällimmäisenä mieleen jää välitön meininki. Mahtavaa musiikkia niin huvipaikoille kuin pitkille ajomatkoillekin.

”Monta polkua ollaan jo yhdessä tallattu ja edelleen on tien päälle kova hinku. Onnistuimme mun mielestä tälle albumille paketoimaan aika hyvin näiden jo tehtyjen matkojen tunnelmat”, kuvailee Kyösti.

Julkaisupäivä: 12.6.2010
Formaatti: cd
Levymerkki: Suomen Mediamusiikki
Tuotekoodi: MEDIACD273
Viivakoodi: 6417689273894
Hintakoodi: 097

Varjokuva
Rami Hänninen – kitarat, laulu, lyömäsoittimet
Jari Kulmala – kosketinsoittimet, trumpetti
Juho Kulmala – bassot, laulu
Turo Lento – kitarat, haitari
Kyösti Mäkimattila – laulu, rummut

www.varjokuva.com