Tomi Markkola : Kipinä

Vuoden -96 tangokuningas, keikkasuosikki Tomi Markkola, julkaisee viidennen albuminsa ”Kipinä” 7. pvä marraskuuta. ”Kipinä” -levyllä kuullaan 12 uutta kappaletta, ja mukana ovat myös radiosuosikit ”Keskiyön aikaan” ja ”Niin joki virtaa”.

Albumilla kuullaan myös muutama käännöskappale, mm. ”Keskiyön aikaan” (Chapman/Chinnin ”I’ll Meet You At Midnight”), ”Totta mutta kummaa” (Didricsonin ”Tusen och en natt”) sekä ”Hiljaa onneen tietä teen” (Carlosin ”A Distancia”).

Suurin osa ”Kipinän” kappaleista on Pertti Haverisen laadukasta jälkeä. Tomi on kiertänyt menestyksekkäästi keikkalavoja jo 7 vuotta, mikä kuuluu todellisena varmuutena tulkinnassa. Tomi lieneekin tänä päivänä yksi maamme varmimmista tulkitsijoista ja keikkasuosikeista.

”Kipinä” -albumilla tulkinta on kautta linjan erittäin puhdasta ja koskettavaa. Muun muassa ”Auringon maa” -kappaleen kuiva miksaus esittelee hienolla tavalla Tomin lahjakkuutta.

”Kipinä on minun näköinen albumi. Jokaisen kappaleen voi soittaa keikalla ja jokaisen kappaleet tahtiin on hyvä tanssia. Albumi on ehkä hiukan nopeatempoisempi kun aiemmat albumini. Mielestäni levyllä on monta potentiaalista radiosoittokappaletta. Olen ollut hyvin iloinen ”Niin joki virtaa” -kappaleen radiosoittomenestyksestä.”, kertoo Tomi.

tuotekoodi MEDIACD191