Marko Maunuksela : Uuteen valoon

CD, Sony Music/Suomen Mediamusiikki, julk 10.11.2010

Tangokuningas 2010 Marko Maunukselan esikoisalbumi Uuteen valoon julkaistaan 10.11.2010. Levyn musiikki on suoraviivaista, kursailematonta iskelmää, jota on jo odotettukin, niin musiikin kuluttajien kuin ammattilaistenkin piireissä. Kappaleet edustavat iskelmää parhaimmillaan ja ovat samalla tanssiparketille sopivia kappaleita. Markon musiikki on siis jatkoa aikakaudelle, jolloin syntyivät suomalaisen iskelmän suuret hitit.

Ennakkoon levyltä on julkaistu tuplasingle: Radio Suomen listallakin soinut Maailmanloppu, joka on Badding sävellys- ja sanoituskisan voittokappale (2007) ja vauhdikkaampi Vietiin vierestä mun.

Levyn tuotantopuolella toimii ammattilaisten kaarti: Ilkka Vainio, Toni Nygård, Jonas Olsson ja Mika Toivanen.

Marko kiertää tanssikeikoilla Fantasia-yhtyeen kanssa ja syksyllä hänet nähdään kahdella konserttikiertueella: Sinitaivas ja Ilkka Vainion 50-v. -konsertit (www.auraviihde.fi). TV:n puolella Marko vierailee mm. Tartu mikkiin -ohjelmassa, Tuhat laulua tähtien takaa -konserttitaltioinnissa ja Urheiluhulluissa (TV2) ja Kymppitonnissa (SuomiTV). Syksy on ollut työntäyteinen myös pressihaastattelujen kannalta, sillä media on piirittänyt kiitettävästi uutta kuningasta.

Tämän vuoden tangokuninkaalle on YLE esittänyt jo ennakkoon kutsun Suomen Euroviisuihin, joten Marko on mukana tammikuussa 2011 Suomen Euroviisu-karsinnoissa.

1. Vietiin vierestä mun / 2. Uuteen valoon / 3. Poutatuulet / 4. Maailmanloppu / 5. Titanic nähtiin / 6. Oot aina tässä / 7. Maria Louiza / 8. Tango Las Vegas / 9. Tiimalasi / 10. Kuihtuu kesäinen maa / 11. Lintu ja pesäpuu / 12. En kuitenkaan / 13. Päiväuneksija / 14. Minä odotan sua

”On ollut äärettömän hienoa ja mielenkiintoista olla kasaamassa ja työstämässä omaa ensimmäistä albumia. Levytysprosessi lähti käyntiin vauhdilla heti Tangomarkkinoiden jälkeisellä viikolla. Itselläni oli levyn sisällöstä jo selkeitä ajatuksia olemassa, lähinnä näiden menneiden aikojen klassikoiden osalta, joista osa sitten levylle päätyikin. Esim. Maria Louiza -kappaleessa on jotain elämää suurempaa, jotain selittämätöntä!  Samaan sarjaan kuuluvat vahvasti myös Päiväuneksija ja En kuitenkaan.
Tavallaan oli sattumaakin, että tietyt kappaleet tulivat vain vastaan juuri silloin, kun oli niiden aika. Esimerkiksi levyn nimikkokappale ”Uuteen valoon” tuli ehdolle kutakuinkin viimeisinä päivinä, juuri ennen kuin materiaali oli lyötävä lukkoon! Siihen kappaleeseen oli helppo samaistua!”  – Marko

HUOM! Markon uudet nettisivut avattu:
www.markomaunuksela.fi