Heikki Koskelo julkaisee singlen, Sä oot siinä

Heikki Koskelon viimeisin valloitus on Tangomarkkinoiden 2011 -laulukilpailun hieno sijoitus. Jännittävässä kilpailussa Heikki jäi täpärästi kakkoseksi – vain pisteen päähän voitosta. Ennakkosuosikin viittaa harteillaan kantanut Heikki Koskelo on kääntänyt sijoituksensa voitokseen ja hurmaa nyt täyden keikkakalenterin voimalla yleisöään oman orkesterinsa kanssa.

Voitokkaan tangokisan jälkeen Heikki julkaisee nyt ensimmäisen sinkkujulkaisunsa: Sä oot siinä. Se enteilee ensi vuoden puolella julkaistavaa esikoisalbumia. Kappaleessa kuuluu Heikin vahva lauluosaaminen ja myös herkkä tunnelmanloihtijan taito.

Tunteikkaan Sä oot siinä -biisin sävellyksen ja sovituksen takana on musiikin moniosaaja Pertti Jalonen. Sanoituksesta vastaa juontajana ja radiotoimittajakin tunnettu Piia Koriseva, joka tällä kappaleella tekee upeasti debyyttinsä iskelmäsanoituksiin.

Heikki itse kertoo ensi-sinkustaan:
– Nyt lähdetään liikkeelle hiukan erilaisella musiikilla. Sä oot siinä on valtavirrasta hieman poikkeava kappale: Tunnetta täynnä oleva slovari, jossa on tosi hyvä               sanat ja sävellys.
Tämä nyt julkaistava single on siis tulevan levyn yksi ääripää. Albumilla on sitten hyvinkin monipuolista musiikkia: iskelmää ja kuuntelumusaa, eikä tanssittavuuttakaan ole unohdettu.

KUUNTELE KAPPALE YOUTUBESSA:
http://www.youtube.com/watch?v=UY-KE-_x8zI

Keikkojen lisäksi Heikki on mukana marraskuussa 2011 perinteisellä Sinitaivas-konserttikiertueella, jossa on hänen lisäkseen ovat myös Tangokuningatar 2011 Mervi Koponen, Tangokuninkaat Marko Maunuksela ja Amadeus Lundberg sekä Lea Laven.
Sinitaivas-kiertueesta lisää >>.  Pe 18.11. Heikki nähdään Tartu Mikkiin -ohjelmassa.

Katso Heikin keikkakalenteri:
www.heikkikoskelo.fi

Sä oot siinä

Säv, sov. Pertti Jalonen, san Piia Koriseva.
Kust. Albatrossi Kustannus Oy
c & p Suomen Mediamusiikki Oy / Sony Music Finland
Tuottaja: Pertti Jalonen
A&R: Ilkka Vainio
6.10.2011

Ei kommentointimahdollisuutta.