Mikko Kilkkinen : Mikko Kilkkinen

Vuoden 2002 Tangomarkkinoilla valittiin koko tangohistorian nuorin kuningas, 17-vuotias Mikko Kilkkinen. ”Rennoksi ja rehelliseksi supliikkimieheksi” itseään kuvaava Mikko otti osaa Tangomarkkinoihin ensimmäistä kertaa nousten saman tien korkeimmalle jalustalle.

Kuningasvuotensa aikana Mikko on noussut iskelmän ykköskaartiin. Yli 250 keikkaa vuodessa urakoinut Mikko on saanut esiintymiseen ja ääneen lisää varmuutta, ja miehen urasta tulee varmasti menestyksekäs ja pitkä. Harvalla on nimittäin sellaista synnynnäistä karismaa ja tulkinnan taitoa kuin Mikolla.

Nyt Mikko julkaisee debyyttialbuminsa ”Mikko Kilkkinen”. Albumilla kuullaan mm. kappaleet ”Yö on kyynelten”, ”Sua vailla” sekä Saija Varjuksen kanssa duetoitu ”Näin käy kun rakastuu”. Mikko Kilkkinen -albumi on täynnä suuria tunteita, tangon taikaa sekä tulkinnan ja hyvän iskelmän riemujuhlaa!

tuotekoodi MEDIASCD190