Jonna K. : Like The Believers Do

Jonna K. ei juuri esittelyjä kaipaa. Vastikään kuopatun Nylon Beatin vaaleana osapuolena Jonna K. on tehnyt pitkän ja menestyksekkään uran, myyden mm. 6 platina-albumia ja soittaen satoja loppuunmyytyjä keikkoja. Nylon Beat palkittiin myös ”Vuoden yhtye” Emma-palkinnolla vuonna 2000.

Jonna K. osallistui tammikuussa soolona Suomen Euroviisukarsintaan pop&rock -henkisellä kappaleellaan ”Like Believers Do”. Sijoitus oli neljäs, ja sekä tarttuva ”Like Believers Do” -kappale, että Jonna K.:n erinomainen esitys ja tulkinta herättivät laajalti ansaittua ihastusta.

”Like Believers Do” on lauluntekijäkolmikko Jade Ellin, Mats Tärnforsin ja Janne Hyödyn ensimmäinen yhteinen teos. Vaasalainen Janne Hyöty osallistui Euroviisuihin ensimmäistä kertaa, ja onnistui heti saamaan kaksi sävellystä Suomen karsintojen top viiteen. Janne Hyödystä kuulemme varmasti vielä paljon.

Jade Ell on palkittu ruotsalainen laulaja-lauluntekijä, jonka oma debyyttialbumi näki päivänvalon vuonna 1999. Britanniassa ilmestyvä musiikkilehti Tip Sheet nimesi levyltä lohkaistun singlen ”Got To Let You Go” viikon levyksi. Jade Ell on työskennellyt vuosikaudet monien kansainvälisesti tunnettujen lauluntekijöiden kanssa, kuten Jörgen Elofsson, Johan Åberg, Leif Larson ja Mats Hedström. Jade Ellin musiikkia ovat levyttäneet mm. Pandora ja Sylwia Charliss.

Tukholmassa asuva Mats Tärnfors aloitti musiikin tekemisen 18-vuotiaana. Tärnfors on soittanut koskettimia mm. Joey Tempestin, Stephen Simmondsin ja Andreas Johnsonin bändeissä ja levyillä.

tuotekoodi MEDIASCD196