SAIJA TUUPANEN 10-VUOTTA ISKELMÄTAIVAALLA – juhlavuoteen kuuluu keikkoja ja uutta musiikkia

 

 

http://axr.fi/tallenteet/mediascd349-saija_tuupanen-sekaisin_kuusta

On tullut kuluneeksi 10 vuotta siitä, kun Saija Tuupanen aloitti uransa iskelmälaulajana. Saijan laulajantie starttasi Tangomarkkinoilta, jossa hän voitti vuonna 2003 Tangokuningatar-tittelin. Monet muistavat vieläkin hänen lämpimän tulkintansa Sulle silmäni annan -tangosta. Saija nähdään juhlavuotensa kunniaksi esiintymässä myös Seinäjoen Tangomarkkinoilla heinäkuussa. Juhlavuosi kuluu keikkaillen ja uutta albumia työstäessä.
Saija on nyt julkaissut tulevalta albumilta musiikkia ja kertoo siitä ja tulevasta seuraavaa:
– Uusin sinkkuni on Sekaisin kuusta. Taustajoukot (säv. Petri Somer, san. Lasse Wikman, sov. Petri Munck) ovat tehneet vakuuttavaa yhteistyötä, jälleen kerran. Sekaisin kuusta on iloinen ja raikas tarina rakkaudesta.

– Vietän tänä vuonna 10-vuotistaiteilijajuhlaa. Kymmeneen vuoteen on mahtunut melkoinen määrä keikkoja ja erilaisia produktioita. Viimeisin aluevaltaus oli rooli Suuressa Tangomusikaalissa viime kesänä. Hienoja kokemuksia on siis kertynyt takataskuun ja tunnen olevani etuoikeutettu saadessani tehdä tätä työtä edelleen! Syksylle suunnitellaan albumia ja tiivis työ biisien etsinnässä on käynnissä. 

Sekaisin kuusta on pieni maistiainen tulevasta albumista.

Uuden kappaleen voi kuunnella: www.magnumlive.fi/saija-tuupanen

Tämän viikon perjantaina 26.4.2013 Saija on mukana Tartu Mikkiin -ohjelmassa (TV2).


Saija keikkailee ympäri Suomen Tanssiorkesteri eXmiesten kanssa. 

Kuvat/lisätiedot: www.magnumlive.fi/saija-tuupanen

www.saijatuupanen.fi
www.facebook.com/saija.tuupanen.official

24.4.2013

Ei kommentointimahdollisuutta.