TOMMI SOIDINMÄKI MUSIKAALIROOLIIN

Tommi Soidinmäki viettää ensi kesänä ravintola- ja lavakeikkojen lisäksi aikaa myös teattereissa. Tangokuningas on mukana Suuressa Tangomusikaalissa Jyväskylässä, Laajavuoren kesäteatterissa. Jussi Tapolan kirjoittaman musikaalin ensi-ilta on 19.6.2012 ja näytöksiä on kesä-elokuun aikana yhteenä viisitoista.

Tommin lisäksi musikaalia on tähdittämässä myös muita tangokuninkaallisia, sillä muissa rooleissa nähdään mm. Arja Koriseva ja Saija Tuupanen. Luvassa hulvaton tarina pariskunnista, joiden miehet päättävät lyödä vetoa pysyvätkö vaimot uskollisina, vaikka matkalla sattuisikin houkutuksia. Tommin roolihahmo on toinen pariskuntien aviomiehestä.

Ohjelmistossa kaikki tunnetuimmat tangot mm. Rannalla, Sulle silmäni annan, Pieni sydän ja monia muita. Argentiinalaisista tangoista kuullaan mm. ikivihreä Yo soy Maria. Tangoon kuuluu tietysti myös tanssi, ja koreografien Matti Ilmavirran ja Marjo Vartelan käden jälki näkyy 6-henkisen tangotanssiryhmän askeleissa. Yleisöä viihdyttää myös Juha Venäläisen tango-orkesteri.

Suuri Tangomusikaali
Jyväskylä, Laajavuoren kesäteatteri
19.6-7.7. ja 17.-19.8.2012.

Järj. Operettiteatteri Bravo!
Lisätietoa: www.operetti.fi
(Liput Tampereen Komediateatteri)

6.10.2011

Ei kommentointimahdollisuutta.